Normaalia elämää ei voi taloyhtiössä rajoittaa

Normaalia elämää ei voi taloyhtiössä rajoittaa

Julkaistu: 28.04.2026

Taloyhtiössä arkeen kuuluvat monenlaiset elämisen äänet, joita ei voi säännöillä suitsia. Mutta miten normaalit elämisen äänet määritellään, eli mitä asukkaiden pitää sietää, ja mitä voidaan pitää häiritsevänä?

Laki ei määrittele sitä, milloin taloyhtiössä pitää olla hiljaista. Sen sijaan taloyhtiön järjestyssääntöihin on voitu kirjata, että hiljaisuus on esimerkiksi kello 22–7 tai 23–6. Kuitenkin asumisen arjessa voi tapahtua asioita, joista kuuluu ääntä myös öiseen aikaan.

”Suihkussa tai vessassa saa käydä mihin vuorokauden aikaan tahansa. Esimerkiksi vatsataudin iskiessä voi olla tarpeen pestä myös pyykkiä yöllä, vaikka normaalisti pyykinpesua tulisikin öiseen aikaan välttää, jos siitä kuuluu ääntä naapuriin”, sanoo Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Pauliina Haapsaari.

Myös pienten lasten ääntä tulee taloyhtiössä sietää. Lapset voivat juosta ja itkeä, eikä siihen voida rajoituksilla puuttua.

Jatkuvasti ei voi juhlia yöhön asti

Kovaääninen musiikin soittaminen tai muu vastaava metelöinti ei ole öiseen aikaan sallittua. Juhliminenkin on toisinaan osa normaalia elämää, mutta jos naapurissa on toistuvasti meneillään kovaääniset juhlat, kyse on häiritsevästä elämästä, johon taloyhtiö voi puuttua.

”Sillä on merkitystä, tehdäänkö jotain kerran vai toistuvasti”, Pauliina Haapsaari toteaa.

Jos häiriöön haluaa puuttua, asia kannattaa aina ensisijaisesti yrittää hoitaa keskustelemalla. Jos tämä ei toimi, häiriöstä kannattaa kerätä näyttöä eli pitää kirjaa häiriön laadusta, ajankohdasta ja kestosta ja ilmoittaa häiriöstä aina taloyhtiölle.

”Viime kädessä taloyhtiö voi puuttua häiriöön ottamalla asunnon hallintaan, mutta se on raskas prosessi, joka edellyttää olennaista perustetta ja näyttöä”, Haapsaari sanoo.

Lisätiedot medialle:

Pauliina Haapsaari, vanhempi lakimies

Kiinteistöliitto

puh. 09 1667 6361

Haku

Kirjoita hakukenttään hakusana tai sen osa. Älä käytä jokerimerkkejä. Tällöin haku etsii kaikki mahdolliset osumat, joista löytyy käyttämäsi kirjainyhdistelmä. Esimerkiksi Tupakointi tai tupak toimivat molemmat hakusanoina.